**Koronan vuoksi tauolla**
Koirakot kuntoon kimpassa-valmennus

Eläinpalvelu Kurki yhteistyössä Fysioterapeutti Kikka Heikkisen kanssa on kehittänyt uudenlaisen konseptin koirakoiden hyvinvoinnin edistämiseen, jossa huomioidaan niin koira, kuin koiran omistaja.
Koirakot kuntoon-kurssi soveltuu ’sohvaperunoille’, harrastelijoille tai aktiivisille eri koiraurheilulajeissa kilpaileville koirakoille.

Kurssin tavoittena on niin koiran, kuin ihmisen osalta:

-Liikkuvuuden paraneminen
-Kunnon koheneminen
-Parempi kehonhallinta
-Tasapainon kehittäminen
-Parempi suorituskyky

Kurssilaiset kokoontuvat treenaamaan yhdessä kahdesti viikossa. Treenit ohjaa vuorotellen Jenni Kurki ja Kikka Heikkinen.
Tunnit vaihtelevasti aamupäivisin, illalla tai viikonloppuna, sumplitaan vähän ryhmän tarpeiden mukaan sopivat ajat.
Treenit pidetään Lappeenrannassa vaihdellen ulkona tai lämmitetyssä koiraurheiluhallissa.
Kurssi alkaa henkilökohtaisella tapaamisella, jossa kartoitetaan koirakon lähtötaso.
Kurssi pitää sisällään tarvittaessa myös ravitsemusohjeistusta koiralle sekä omistajalle. Lisäksi käytössäsi on ohjaajien etätuki koko treenikauden ajan yhteistreenien välissä.

Uusia treeniryhmiä alkaa kuukausittain, mukaan voit liittyä milloin vain!

Ensimmäisen kuukauden kuukausimaksu 179€/kk, jatkossa kuukausimaksu 159€/kk. Sitoudut kuukaudeksi kerrallaan.
Koirakot Kuntoon maksuvälineeksi käy myös Smartum sekä ePassi!
Tervetuloa mukaan kohottamaan kuntoa yhdessä parhaan ystäväsi kanssa!

Ilmoittautumiset ja lisätiedot koirakotkuntoon@elainpalvelukurki.fi